Soittimeni on viulu.
Olen käynyt koulua Tampereen ammattikorkeakoulussa, jossa viimeisimpänä opiskelin musiikkipedagogin YAMK-tutkinnon. Olen myös opiskellut filosofian maisteriksi Tampereen yliopistolla pääaineenani musiikintutkimus sekä opetushallinnon tutkinnon.
Suosikkisäveltäjäni vaihtelevat vuodenaikojen ja tilanteiden mukana! Muutenkin kuuntelen monenlaista musiikkia kevyestä klassiseen. Hektisen päivän jälkeen korvat lepäävät myös hiljaisuudessa.
Lempikappaleeni on viulumusiikista ehdottomasti Ernst Chaussonin Poème. Lastenmusiikkia kulutamme kotona tällä hetkellä myös paljon ja lemppareita on ainakin Pikku Papun Höllää Pöllö.
Onko musiikissa värejä? Voi olla, värejä ja äänenvärejä ja varsinkin tarinoita.
Rakastan musiikkia, koska se tuo sisältöä ja tärkeän ilmaisukanavan elämään. Musiikin avulla voi kommunikoida jo ennen puhumisen opettelua.
Mielestäni parasta soittamisessa on se, että siihen voi uppoutua. Myös muiden kanssa yhdessä soittaminen on aina inspiroivaa! Kamarimusiikki onkin lähellä sydäntäni. Musiikin kautta tapaamani ihmiset ovat myös soittamisen parasta antia.
Mielestäni tärkeintä musiikinoppimisessa se, että onnistumisen elämykset tuovat motivaatiota ja iloa musisointiin jo ihan pienestä lähtien!
Lempipuuhaani vapaalla on perheen ja koirani Nakin kanssa ulkoilu.